maanantai 12. helmikuuta 2007

aamu 3. Moos. 1-3 ja ilta Matt. 26:1-25

aamu 3. Moos. 1-3

Uhrilahjaeläimen tuli olla virheetön. Niin oli Jeesuskin, kun Hän kuoli ristillä puolestamme. Koska Hän oli virheetön (synnitön), niin Hän on myös ainoa, joka pystyy / pystyi maksamaan syntivelkamme. Kiitos siis Hänelle työstä, jonka Hän tehnyt meidän edestämme.

ilta Matt. 26:1-25

Jeesuksen kuolema oli erikoinen myös siinä mielessä, että hänen voitelemisensa tehtiin ennen kuolemaa. Miksi? Siksi, että Jeesus nousi kuolleista ennen kuin tuo voiteleminen voitiin tehdä pääsiäisen ja sapatin takia. Jumala siis huomioi etukäteen myös tämän. Hän teitää tarkalleen mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Siksi Hän joskus ohjaa meitä tekemään asioita, joita emme ymmärrä: miksi näin, tässä ja nyt. Meidän tulee vain luottaa Häneen ja tehdä Hänen tahtonsa mukaisesti.

Ei kommentteja: