keskiviikko 28. helmikuuta 2007

aamu 4. Moos. 9-11 ja ilta Ap.t. 8:4-40

aamu 4. Moos. 9-11

"Kun pilvi viipyi pysyen asumuksen päällä pari päivää tai kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin olivat israelilaiset leiriytyneinä eivätkä lähteneet liikkeelle; mutta kun se kohosi, lähtivät he liikkeelle. Herran käskyn mukaan he leiriytyivät ja Herran käskyn mukaan he lähtivät liikkeelle." Taisin jo aiemminkin kirjoittaa tästä samasta asiasta, mutta se puhuttelee minua yhä uudelleen ja uudelleen. Samoin meidän tulee liikkua Herran tahdon mukaisesti: niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisesti. Meidän tulee seurata kaikessa Jumalaa ja tehdä juuri niin kuin Hän haluaa meidän tekevän. Ei poiketa siltä tieltä oikealle eikä vasemmalle ja tarvittaessa ollaan uskollisesti paikoillamme Hänen tahtonsa mukaan.

ilta Ap.t. 8:4-40

[37. Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."] Tämä jae on jätetty joistakin käännöksitä pois, mutta sama asia on löydettävissä eri puolilta UT:a vaikkakaan ei ihan näin selkeänä. Tämä jae puhuu sen puolesta, että ensin tunnetaan Jeesus ja tunnustetaan Hänet Kristukseksi ja Jumalan pojaksi, vasta sitten mennään kasteelle. Filippos ei suostunut kastamaan, jollei kastettava uskonut koko sydämestään. Siitä siis tulee "uskovien kaste" -käsite. Siinä ei ole kyse iästä vaan uskosta. Uskotko sinä?

Ei kommentteja: