aamu Ps. 23-27
Ps. 23 "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."
ilta Ap.t. 14:21-28
"Ja näin siinä sitten kävi..." raportin antaminen on tärkeää useastakin syystä. Tässä tapauksessa suurin syy varmasti on sen tuoma todistus Jumalasta, Hänen voimastaan ja hyvistä teoista. Raportin antamisen on tarkoitus rohkaista sekä sen kuulijaa että sen antajaa. Sen on tarkoitus myös todistaa Jumalasta. Onkohan meidän (seurakunnassa) antamat kaikki raportit sellaisia? Ehkä me voisimme vielä kehittyä hieman niiden tekemisessä ja antamisessa. Herra meitä siinä auttakoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti