maanantai 23. huhtikuuta 2007

aamu Tuom. 10:17-12 ja ilta Mark. 6:1-29

aamu Tuom. 10:17-12

Jeftan tapaus on yksi niistä, mitkä hämmentävät minua Raamatussa ja Jumalan tavassa toimia. Jeftan taustahan on syyrialaisuus ja sitä kautta hänellä oli vaikutteita ihmisten uhraamisesta jumalalle/-lille, mikä oli hänelle itsestään selvyys hänen aikoessa kunnioittaa Jumalaa. Tuo ei ole minulle yllätys, vaan se on, että Jumala kaikesta huolimatta käyttää häntä vapautustyössä. Herran henki tuli Jeftaan ja Jumalan voimassa ja viisaudessa hän voitti Ammonilaiset. No meidän on hyvä tietää, että vaikka Herran henki on tullut jonkun ihmisen päälle, niin tämän on silti mahdollista tehdä asioita, jotka eivät ole Jumalan mielenmukaisia. Valinta on meidän senkin jälkeen. Jumala antoi meille vapaan tahdon ja valinnan vapauden - edes Hänen henkensä täyteys ei estä meitä tekemästä vääriä asioita. Tosin Hänen henkensä täyteys meissä autaa meitä, jos haluamme valita Hänen tahtonsa mukaan. Jokainen päivä Jeesuksen matkassa on täynnä valintoja - tämäkin - valitse siis oikein ja tee Jumalan tahto kaikessa.

ilta Mark. 6:1-29

Johannes kastaja sai kokea, miten vaikeaa on joskus miellyttää ihmisiä kertomalla heille totuuden. Johanneksen kertoessa Herodekselle: "Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa," hän sai päällensä Herodiaan vihat. Vihanpito sai huippunsa Johanneksen mestauksessa. Johannes katsoi siis kohdallansa totuudesta sellaisenaan kiinnipitämisen vankeuden ja kuolemisen arvoisena asiana. Oletko sinä valmis pitämään kiinni totuudesta sellaisenaan - vaikka se sattuisikin - loppuun asti? Totuus ei tee elämäämme aina helpommaksi kaikilta osin, mutta se kannattaa silti. Päämäränämme on taivas ja Jumalan tahdon toteuttaminen ja silloin me emme voi tehdä totuuden kanssa kompromisseja. Pidä siis kiinni totuudesta. Tunne Raamattusi ja elä sen mukaan.

Ei kommentteja: