maanantai 28. toukokuuta 2007

aamu 2. Sam. 14-15 ja ilta Room. 7:1-6

aamu 2. Sam. 14-15

Daavidin ja Absalomin suhde on mielenkiintoinen. Absalom tekee pahojansa ja Daavid armahtaa hänet kerta toisensa jälkeen. Niin se taitaa olla meidän ja Jumalankin kanssa. Vaikka Absalom syrjäytti Daavidin kuninkaana ei tuo eroa meidän ja Jumalan välisestä suhteesta. Kun Jeesus ei saa olla meidän elämämme johdossa ja sydämemme valtaistuimella, niin me olemme syrjäyttäneet Hänet kuninkaana elämässämme. Oikeasti ja oikeutetusti Hän kuuluu sydämemme valtaistuimelle - siellä Hän istui meidän syntyessämme ja sinne Hän palaa heti, kun me annamme Hänelle luvan. Sallitko sinä Hänen istuvan sydämesi valtaistuimella?

ilta Room. 7:1-6

Tämä Roomalaisille kirjoitetun kirjeen kohta ei ole ainoa kohta Raamatussa, missä verrataan meidän ja Jumalan välistä suhdetta aviosuhteeseen. Vaikka kyse on rinnastuksesta, niin silti siinä on meille tietoa myös aviosuhteesta. Laki sitoo avioparin toisiinsa kunnes kuolema heidät erottaa. Jos vaimo (tai mies) antautuu miehen (vaimonsa) eläessä toiselle, hän saa avion rikkojan nimen. Yksi selitteinen asia, mihin me ihmiset yritämme saada monimuotoisuutta. Miksi? Siksi, että me olemme himojemme "riivaamia ja orjuuttamia". Jos niin ei olisi, niin meillä ei olisi myöskään ongelmia tuon asian kanssa. Samoin hengellisessä elämässä, meidät on "naitettu" Jeesukselle Hänen ristin kuolemansa kautta. Jos antaudumme palvelemaan, palvomaan ja seuraamaan ketä tai mitä tahansa muuta kuin Jeesusta, niin me saamme siitä avionrikkojan nimen - siitä tulee Raamatussa esiintyvä käsite "avionrikkoja sukupolvi" ts. ne ihmiset, jotka eivät seuraa ja tottele Jumalaa. Oletko sinä avionrikkoja? Jos olet, niin tee tässä ja nyt parannus siitä. Yksinkertainen rukous on tehokas: "Jeesus. Olen rikkonut sinua (ja vaimoani ?!?) vastaan. Anna rikokseni anteeksi ja tule sydämeni valtaistuimelle. Ole Herrani nyt ja iankaiken. Aamen."

Ei kommentteja: