Syyrialaiset piirittivät Samarian kaupunkia ja israelilaiset kärsivät nälkää muurien sisäpuolella. Tilanne vaikutti epätoivoiselta, jopa niin toivottomalta, että ihmiset söivät nälissään lapsiaan. Kuultuaan tästä kuningas purki raivonsa profeetta Elisaan, joka edusti hänelle Jumalaa. Elisa ennusti, että seuraavana päivänä tilanne olisi toinen, ruokaa olisi jälleen saatavilla. Kaupungin muurien ulkopuolella asusti neljä spitaalista miestä, jotka olivat tulleet siihen pisteeseen, ettei heille merkinnyt kuolisivatko he syyrialaisten miekkaan vai nälkäkö heidät tappaisi. Niinpä he päättivät lähteä kohti vihollista valmiina kuolemaan. Heitä kohtasi uskomaton näky; syyrialaisten leiri oli tyhjä, varusteet jätetty paikoilleen kuin olisi kiireessä lähdetty. Kirjoittaja kertoo syyn tähän: Herra oli pannut syyrialaiset kuulemaan sotajoukkojen ääniä saaden heidät uskomaan, että israelilaiset liittoutuneineen olisivat hyökkäämässä heidän kimppuunsa.
Mitä tämä kertomus voisi puhua meille tänään? Joskus elämässä joutuu tilanteeseen, jossa on ikään kuin umpikujassa. Valittavana ei näyttäisi olevan muuta kuin huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Lamaantuminen uhan edessä saa meidät pysymään paikallaan, kunnes ratkaisu on tehtävä. Liikkeelle lähteminen kohti vaikeuksia, vaikeita ihmisiä ja tilanteita, on parempi kuin pakeneminen tai paikoilleen jääminen. Itselleni on tapahtunut tällaisia tilanteita aikoinaan mm. työpaikalla, kun on joutunut puuttumaan vaikean oloisen esimiehen aiheuttamiin epäkohtiin. Jumala on osoittanut voimansa vasta sitten, kun on uskaltautunut lähtemään kohti ikäviä asioita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti