aamu Jer. 50
Vaikka Jumala rankaisee väärintekijöitä, niin Hän myös antaa anteeksi, jos sitä Häneltä pyydetään. Hänessä ovat nämä kaksi puolta, joita ei voida toisistaan erottaa. Koska Hän on itse totuus, niin Hänen on pakko tuomita synti synniksi. Yksikään syntinen taas ei pääse taivaaseen, vaan heidän paikkansa on tulijärvessä, joka valmistettiin Saatanalle ja hänen enkeleilleen - ei ihmiselle. Jumala antaa myös kaikille synnit anteeksi, jos he sitä Häneltä pyytävät, sillä Jeesus kuoli jokaisen meidän puolesta ristillä ja sovitti syntimme. Hänessä yksin meillä on pääsy taivaaseen: niillä, joiden nimi on kirjoitettu Karitsan elämän kirjaan. Onhan sinun nimeisi siellä? Jos ei ole, niin pyydä syntisi anteeksi ja se kirjoitetaan sinne.
ilta Joh. 15:18-16:16
Miksi ihmiset väittävät meidän olevan suvaitsemattomia, kun sanomme, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen? He sanovat olevansa suvaitsevaisia, mutta me emme saisi uskoa Jumalaan - emme ainakaan Raamatun Jumalaan. Jos me kerran elämme yhteiskunnassa olevien lakien mukaan, emmekä satuta toisia vaan teemme kaikenlaista hyvää. Niin minkä tähden meidät sitten vielä tuomitaan: meitä parjataan ja meiltä "evätään" usko Jumalaan, joka kaiken tuon hyvän saa meissä aikaan? Tämä tapahtuu siksi, että he eivät ole ottaneet Kristusta omaksi Jumalakseen. Pyhä Henki saa aikaan heidän sydämissään pistoksen, eikä sitä ole mukavaa tuntea. Me olemme heille muistutus Jumalasta, jonka he ovat hylänneet. Sen tähden he eivät pidä siitä, että me uskomme Jumalaan ja Hänestä puhuessamme me muistutamme heitä Hänen olemassa olosta. Jos Jumala olisi heille totta, niin silloin myös Raamattu olisi totta. Jos he tämän myöntäisivät, niin he joutuisivat tekemään päätöksen millä tavalla ja kenelle he eläisivät elämänsä: Jumalalle vai viholliselle. Kummalle sinä muuten elät elämääsi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti